Milena

Fysioterapeutti, ammattivalmentaja sekä Valmennuskeskus MTC:n perustaja.

Olen Milena, 33-vuotias fysioterapeutti ja ammattivalmentaja sekä pienen tytön äiti. Olen tehnyt erilaisia valmennustöitä jo 15 vuoden ajan. Matkan varrella olen nähnyt ja kokenut monenmoista, ja oppinut löytämään sen oman tyylini tehdä valmennusta.

Valmentajana olen helposti lähestyttävä ja rennon napakka. Saat minusta kannustavan valmentajan, joka puskee sinua 100% kohti tavoitteitasi. Tule juuri sellaisena kuin olet.

Olen urheillut suurimman osan elämästäni, mutta matkaan mahtuu myös aikoja, jolloin liikunnan ilo on pitänyt erikseen löytää. Elämässä tulee välillä tilanteita, jolloin prioriteetit muuttuvat ja arjessa jaksaminen on vaikeaa. Tärkeintä kuitenkin on se, että olet valmis yrittämään ja löytämään tien takaisin liikunnan ja hyvinvoinnin pariin. Jokaisen matka on uniikki ja se pitää tehdä omaan tahtiin.

Löysin oman polkuni muutaman mutkan kautta ja loin aikuisiällä urheilu-urani jenkkifutiksen parissa, josta matkaan tarttui pari EM-kultaa naisten maajoukkueessa. Amerikkalainen jalkapallo on nyt jäänyt taakse, mutta innokkaasti lajia vielä seuraan sivusta.

Painoani olen pudottanut elämäni eri ajanjaksoilla, joten tiedän miltä tuntuu tehdä töitä tavoitteensa eteen ja mitä se vaatii. Omakohtainen kokemus on ollut hyvin opettavaista – se on antanut hyvin paljon tietoa ja ymmärrystä. Ennen kaikkea omakohtainen kokemus ja sen myötä koetut tunteet auttavat minua myös ymmärtämään paremmin fiiliksiä, joita painonpudottajat ja kehonmuokkaajat kokevat.

Suoritukseen valmistautuminen, voimavarat, motivaatio, henkiset paineet ja epäonnistumisen pelko ovat aiheita, joiden kanssa olen tehnyt myös töitä, ja pystynkin auttamaan sinua tarvittaessa myös tällä saralla.

Oli tavoitteesi mikä tahansa liikunnan, hyvinvoinnin tai terveyden alueella, ja haluat kannustava valmentajan itsellesi, niin ota yhteyttä ja tehdään unelmistasi totta!  Voit myös varata veloituksettoman henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan, jossa käymme läpi tavoitteitasi ja mistä lähtisit liikkeelle. Konsultaatio ei sido sinua mihinkään.

Nähdään! Terkuin Milena

P.S. Elämä ei ole pikajuoksua, vaan maraton. Lenkkarit jalkaan ja askel kerrallaan pysyviin muutoksiin.

Ota yhteyttä

Milena Vaittinen • Puh. 040 5481 935milena@mt-center.fi

Koulutus

  • Fysioterapeutti AMK
  • Valmentajan ammattitutkinto VAT
  • Personal Trainer
  • Urheiluhieroja
  • Ravitsemustieteen perusopinnot (UEF)
  • Liikunnanohjaajan perustutkinto
  • Eri lajiliittojen valmentajakoulutukset
  • Valmentajan erikoisammattitutkinto VEAT
  • Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Vahvuudet valmentajana

  • Kuntosaliharjoittelu
  • Toiminnallinen harjoittelu
  • Tulehdusta hillitsevä ruokavalio
  • Elämäntapamuutokset

Vahvuudet fysioterapeuttina

  • Neurologiset oireet/sairaudet
  • Autoimmuunisairaudet (mm. reuma, fibromyalgia)
  • Nivelrikko, kulumat, niveloireet
  • Ergonomia
  • Jalan virheasennot

Kohderyhmät

  • Aloittelijat
  • Painonpudottajat
  • Kehonmuokkaajat
  • Urheilijat

Valmennuskeskus MTC:ssä sinua palvelevat

Milena

Olen Milena, 33-vuotias fysioterapeutti ja ammattivalmentaja sekä Valmennuskeskus MTC:n perustaja.

Lue lisää

Jenifer

Hei! Mä oon Jenifer, 22-vuotias koulutettu hieroja, liikuntaneuvoja ja Personal Trainer Valmennuskeskus MTC:llä.

Lue lisää

Laura

Moikka! Mun nimi on Laura Aaltonen, ja olen liikunnanneuvoja ja personal trainer.

Lue lisää

Meillä on kivaa treenata